sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kiekurakäyrä


Coral - 151
Kiko - 497 Pearly Indian Violet

Noniin! Omille kynsille lähdin tietenkin pienen lakkailutauon jälkeen väsäämään jotain mahdollisimman monimutkaista, ettei varmasti onnistuisi. Kiekuroita siis päätyi kynsille. Onnekseni kiekurat melkein aina välillä onnistuivat edes joten kuten, eikä lopputulos nyt ihan mikään kammotus ole. Kikokin pääsi ensimmäistä kertaa testiin, kun vihdoin keksin kuinka käyttäisin sitä. Coralin lakan oletin jo olevan aiva jankkiittunutta, onhan se tuolla jo pari vuotta hengaillut mukana. Mutta vielä mitä, toimii ihan yhtä hyvin kuin silloin puoli vuotta sitten kun viimeksi käytin. :D Hyvästä voi toki olla montaa mieltä, eikä tääkään koskaan mitenkää loistokas ole ollut, mutta empä sitä niin usein käytäkkään että tarvitsikaan olla. 

Kuvatkin mun onnekseni päätti onnistua, sinänsä harvinaista. Mutta ehkä tuo tauko teki hyvää kuvaustaidoillekkin, tai sitten vain oli oikeat kuun asennot juuri sillä hetkellä. Veikkaan jälkimmäistä.. :D




3 kommenttia:

  1. Voi että, todella kaunis lakkaus! Ihanan syksyiset värit ♥ Ja mun mielestä noi kiekurat on onnistuneet tosi nätisti :)

    VastaaPoista