sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Bikini so teeny ranskis


Essie - Bikini so teeny
Kukkavesisiirtokuvia

Oli _pakko_ päästä kokeilemaan näitä siirtokuvia vielä toisen pohjan päälle. Nämähän ovat siis tismalleen samat siirtokuvat kuin näissä kynsissä. Ja yhä vain olen saanut nämä Born Pretty Storelta, ja ne löytyvät tämän linkin takaa.

Meinasin taas tarttua violettiin lakkaan kun aloin suunnitella kynsiä! Sitten pysäytin ajatukset ja vaihdoin lakkaväriä, siniseen. Ja silti onnistuin valitsemaan lilaan taittavan lakan. Tai no, kuivuessaan lilaan taittavan lakan, pullossa se näyttää selkeästi vaaleansiniseltä. Eipä näytä enää kynsillä. Jotenkin yhdistän kukkatarrat/siirtokuvat helposti ranskikseen, joten päätin kokeilla sitä tällä kertaa. Melkein hyvin tuo ranskis onnistuikin, varsinkin tuotta peukussa alakuvassa! Muutamassa kynnessä huomaan pientä turhautuneisuutta, mutta ehkä sallin tämä kun edellisestä ranskiksesta on kuitenkin jo jonkun verran aikaa. :D

Tää Essie oli pitkään yks mun lempparilakoista, ja on se vieläkin kiva, mutte se pääsee käyttöön aika harvoin. Koska se on melkein loppu! On mulla sitten vielä essencen Edward lakka joka on lähes samanvärinen, muttei se kuitenkaan ole sama! Ja sitäpaitsi, se kotikotona Etelä-Pohjanmaalla odottelemassa, joten ei se paljon mieltä lämmitä sieltä päin.

Mä tykkäsin näistä, entäs te?




8 kommenttia:

  1. Simppeliä eleganssia, mä tykkään kans! :)

    VastaaPoista
  2. Tosi nätit! <3 Mä oon vakuuttanut itselleni etten tarvitse ylisöpöä vaaleanlilaa cremeä (metallinen versio löytyy) lakkaa kokoelmaani, koska ne ei ole mun juttu. Mutta nää nähtyäni tajusin että onpas, perskule sentään! Mistäs mä nyt tommoisen kaivan tän ostoslakon keskellä... Damn it :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta, eihän kokoelma voi vajavainen! Pieni hairahdus ostolakosta ei kovin paljoa kirpaise. ;)

      Poista