perjantai 28. kesäkuuta 2013

Vähän erilainen haaste

Misify's blogista liikkelle lähtenyt haaste kynsibloggaajille osui silmääni, enkä voinut vastustaa siihen vastaamista itse. Tässäpä siis tulevat minun vastaukseni.


Miten suhtaudutte kynsilakkojen määrään/harrastukseen menneeseen rahaan?
Joskus sitä ei ollenkaan tule ajateltua että hupsista menipäs taas parikymppiä, kun yleensä kumminkin ostan vain muutaman lakan yhdestä kaupasta, ja yleensä vielä mahdollisimman halvalla. Yhden kaupan lasku ei siis näytä niin kamalalta. Joskus kun sitä kuitenkin rupeaa oikein miettimään että hei hetkonen mikä meni väärin kun laskee yhdeltä shoppailureissulta ostetuiden lakkojen yhteishinnan joka onkin yhtäkkiä yllättävän suuri. 

Tässä pari kuukautta sitten rupesin keräämään kaikki kuitit joissa on kynsilakkaostoksia, joku aika myöhemmin laskin ne yhteen, ja järkytyin. MENEEKÖ MULLA OIKEESTI VIISKYMPPIÄ KUUS VAIN KYNSILAKKOIHIN, okei ei se nyt ihan viittäkymppiä ollut mutta kuitenkin liikaa, riippuen toki kuukaudesta. Siitä lähtikin tämä kynsilakkojen ostolakko jota on nyt vähän yli kuukauden jatkunut ja vähän vajaa kuukausi jäljellä, yhteensä siis suurinpiirtein kaksi ja puoli kuukautta tulee lakkojen ostamattomuutta. Tokikaan tähän ei laskettu mukaan alus- ja päällyslakkoja eikä tietenkään kynsilakanpoistoainetta. Päällyslakkoja en tosin ole ostanut, mutta yhden aluslakan, ja tietenkin parit poistoaineet. Miitti päivän lupasin itselleni vapaaksi tästä ostolakosta, kuitenkin vain sen kirppisosuuden sielä, ja ehkä korkeintaan yksi tai kaksi must have lakkaa. Lakat ovat kuitenkin vähän halvempia kirppiksellä ja pitäähän sitä nyt vähän olla mielenkiintoa :)

Mutta siis aiheesta olen hyvä poikkeamaan, joten palataampas itse kysymykseen. En yksinkertaisesti halua ajatella sitä rahamäärää jonka olen kynsiharrastukseen laittanut. Jos ajattelen sitä, tulee vain paha mieli. :D

Kuinka kynsilakoista luopuminen: helppoa vai vaikeaa? 
Riippuu lakasta. Jos lakka on oikeasta sellainen, jota ei tule käyttämään tai muuten vain en tykkää, toki siitä on silloin helppo luopua. "Ehkä vielä joskus tulen käyttämään" lakoista on taas vähän haastavampi luopua, tulee ajatelleeksi että jossain sitä vielä tulee tarvitsemaan ja jos sen nyt menee luovuttamaan niin mitä sitte teet. Kaikista rakkaimmista (:D) lakoista on eeeerittäin hankala luopua. Enkä niistä luopuisikaan. En vaikka tulisin allergiseksi tai vaikka mitä, sitten olisivat vaikka kaapin koristeena. Luopumaan niistä ei vain pystyisii :D

Entäs myönnättekö nauttivanne kynsillä saadusta huomiosta?
Tietenkin nautin. Tunnen erittäin suurta tyytyväisyyttä aina kun joku edes huomaa kynteni. Tänään kahvitunnilla töissä huomasin jännän asian, pidän kynsiä kahvi (tai tässä tapauksessa kaakao) mukin ympärillä niin, että kynnet ovat mahdollisimman hyvin esillä. Ja tämän teen siis ihan huomaamattani :D Jos huomaan jonkun katsovan kynsiäni, yritän pitää niitä esillä ja varoa piillottamasta niitä. Kun joku sitten mainitsee jotain, olen pakahtua ilosta. Päinvastoin silloin jos mielestäni lakkaukset ovat epäonnistuneet, piillottelen niitä mahdollisimman paljon ja pyrin siihen ettei kukaan näe niitä. Sekin on tullut huomattua että joka tv ohjelmasta  tai lehdestä jossa vain suinkin on mahdollisuus nähdä vilaus jonkun kynsistä, minä ne huomaan. Ja jos mainitsen siihen liittyen jotain, usein kanssaolijat ovat ihan ymmällään eikä heillä ole hajuakaan millaiset kynnet sillä ja sillä oli eikä välttämättä ole edes huomannee että sillä kynnet on.. :D

1 kommentti:

  1. Tästä haasteessa sitten olisikin helppo tarttua toiseen: http://embosnails.blogspot.fi/2013/06/haaste-11-kysymysta.html - haastoin sut! :)

    VastaaPoista