lauantai 18. lokakuuta 2014

Peggy Sage


Kuten jo joku aika sitten kerroin, Sain muutamia kynsilakkoja ja koristeita testiin Meikit Heavenin Markelta. Koristeita esittelen sitä mukaan kun ehdin ja raportoin niistä sitten myöhemmin, mutta kynsilakoista ajattelin ottaa teille jonkin sortin swatch -kuvat!

Lakkoja minulle lähetettiin yhteensä viisi, mutta yksi niistä valitettavasti ei pitänyt postin kuljetustavasta. Tämän vuoksi myös muuta lakat saivat hieman osumaa mitä ilmeisimminkin kirkkaan oranssista yksilöstä ja ovat hieman noh, likaisia :D Putsasin niitä parhaani mukaan, ja eiii niissä nyt enään niin hirveästi sitä oranssia lakkaa ole!


Peggy Sage - Coral Island                                 Peggy Sage - Splendid Grey

Coral Islandiin rakastuin ensisilmäyksellä! Oranssi lakka vaaleamman oranssilla shimmerillä, ja ehkä seassa vähän kultaistakin shimmeriä. Siksi se pääsikin testivuoroon ensimmäisenä. Lakka oli toisaalta lirua, toisaalta vähän paksua.. Silleen jännästi! Vaikka tuntui tosi lirulta niin tuli silti paksuja kerroksia (oon niin paras täs kuvailuhommas!). Kaksi kerrosta lakkaa kuvassa kynsillä, ja peitti loistavasti niin. Kuivumisaika tuntui tosi pitkältä, mutta voi johtua siitäkin että lakkasin vain yhden käden kynsiä kun normaalisti lakkaan kahta kättä kerralla :D 

Splendid Grey taas on keskiharmaa lakka hopealla shimmerimäisellä hitulalla. Se ei ihan ole mun mielestä shimmeriä, koska ei ole niin hienojakoista, kootut selitykset kokoontuu jälleen! Samanlainen paksuohut koostumus kuin edellisessäkin. Kaksi kerrosta kuvassa, kolmannenkin olisi saanut laittaa, kuten huomaatte niin vähän kärjet kuultavat läpi. Tämä yksilö tuntui kuivuvan nopeampaa kuin Coral Island.


Peggy Sage - Neon Blue                                 Peggy Sage - Black Mat

Superkirkas Neon Blue on todellakin neonsininen lakka. Kamera meinasi kirjaimellisesti seota. Pikkusormessa ja nimettömässä lakan alla on valkoinen, keski- ja etusormessa kerrostettuna itsensä päälle. Valkoisen päällä kaksi kerrosta, itsestään jos en ihan väärin muista nin viisi kerrosta. Neljälläkin sai sellaisen "ihan ok" lopputuloksen, mutta itseä häiritsi vielä sen verran että laitoin viidennenkin. Itsensä päälle kerrostettuna tummempi, ja mä tykkään siitä väristä enemmän ;) Odotin valkoisen päällä sellasta buum silmiin sattuu kirkasta, mutta ei se nyt ihan niin kirkas ole :D Ohutta lakkaa, kuivui nopsaan!

Black Mat taas on perusmattamusta, joka muuten syrjäytti mun uskollisesti käytetyn Tiia Vanhtapion Black Birdin ihan täysin. Kynsillä kaksi kerrosta, ja levittyi ihanan helposti! Tässä oli mun mielestä paras koostumus kaikin puolin, ja kuivuikin nopeiten. Kamera oli ilmeisesti vielä neonsinisen jäljiltä shokkitilassa joten ei meinannut tuo kuvien otto oikein onnistua :D Noh, onneksi kaikki suurinpiirtein tietävät miltä mattamusta näyttää!

4 kommenttia: