tiistai 16. heinäkuuta 2013

Epäkynsiä


Tähän väliin tälläinen vähän erilainen postaus,
Seinäjoella käydessä tuli poikettua parissa liikkeessä ja nämä tarttuivat mukaan.

 Oli kyllä astetta jännittävämpi reissu. Kaikki lähti siitä kun laitoin puhelimen laukun sivussa olevaan koteloon. Tunnin verran kierreltyäni edes takaisin huomasin, että puhelin ei enään ollut sielä! Voitte arvata minkälainen paniikinpoikanen hiipi niskaa pitkin. Minä yksin seinäjoella ilman puhelinta! En saanut siis mitää kontaktia kehenkään. Kävelin samalle parkkipaikalle mihin minut oli tuotu ja istuin siinä lähettyvillä puolisen tuntia toiveena että joku tuttu sinne tulisi. Ajattelin vain että "kyllä se tietää missä mä oon, se tulee hakemaan mut ihan kohta...". Näin siinä sitten samanlaisen auton ja olin niiiiiin vapautunut, mutta katsoin rekkaria ja totesin että ei oo todellista.  Siinä hetken istuttuani meinasin jo kysyä ohikulkijoilta puhelinta lainaan mutta ei sitten pokka riittänyt. Suurinpiirtein itkin siinä portailla istuessani ja miettiessäni että miten mulle nyt käy (minäkö muka dramaattinen mitenniiin?). Kiersin vielä kaikki paikat joissa olin käynyt sovituskoppeja myöten, yhdessä paikassa odotin sovituskopin edessä että asiakas sieltä tulisi ja syöksyin sitten sisään :D Mahtoi näyttää hhyvältä. Mutta ei, puhelinta ei näkynyt missään.

Palasin sitten takaisin portaille istumaan. Hetken päästä kuulin viestiäänen, joka kuulosti samalta kuin omani. Pengoin laukkuni ties monettako kertaa mutta ei. Mutta oli ihan varma että se kuului juuri minun laukustani! Sekasin ja sekasin laukkuani mutta eieieieiei. Kyynel silmässä murjotin portailla vielä kymmenisen minuuttia kunnes poikaystäväni soitti ja laukku tärisi kuin viimeistä päivää. Totesin sitte että laukkuni molemmilla puolilla on samanlainen kotelo ! Luulin että vain toisella puolella oli. Puhelimen löytäminen oli kuitenkin aikamoinen helpotus.


We Care Iconin vartalokuorinta ja vartalorasva. 


Klippoteketin kuivashampoo, kuivashampoota olenkin etsinyt pitkän aikaa mutten koskaan ole saanut sitä ostettua. Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja otin ensimmäisen joka vastaan tuli :D



2 kommenttia:

  1. Mulla on kans tuota vartalonkuorinta juttua,mutta vaan oranssin värisenä ja mulla on myöskin tuota kuivashampoota :) Molemmat on hyviä tuotteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerran jo ehdin testata tuota vartalokuorintaa, tuntu kyllä iho paljo pehmeemmältä! Koskaa ennemmin en oo vartalokuorintaa käyttänyt, joten mulle tää on loistotuote :D Kuivashampoota en ole vielä ehtiny kokeilla mutta arvostelujen perusteella uskalsin tuon loppulopuksi sitten ostaa :)

      Poista