maanantai 1. heinäkuuta 2013

Seinäjoen kynsimiitti






Tälläinen pikkupostaus vielä miitistä. Mukana meitä oli siis 10, kaikkien intohimo luonnollisesti kynsiin suuri. Miitissä saimme Laveran pussukkaiset joiden sisältä löytyi kaaikenlaista ihanaa! Lisäksi arvoimme tuossa yllä olevassa kuvassa olevat tuottee, itselleni osui numero kaksi. Aikamme hypisteltyä tuotteita, ottimme kuvia kynsistä ja ihailimme toistemme kynsiä. Kuvaussession jälkeen pidettin Kauneimmeimmat Kynnet kisa, jonka onnellinen voittaja olin minä! Ja itse ajattelin että onkohan ne tarpeeksi hyvät miittiin :D Ilmeisesti olivat.  Olin ihan shokissa kun kuulin oman nimeni sanottavan, mutta tokihan mulle muutama uusi lakka ja leimauslaatta kelpasi :p Lisäksi järjestettiin geelikynsiä tekevien kesken arvonta, jonka voitti Thulian in wonderland blogin ylläpitäjä, onneaa! Sitte vielä hypisteltiin ja alettiin levittää kirppistavaroita, ja sitten mun pitikin jo poistua vähin äänin, pikkuserkun piti tietenkin pitää valmistujaisensa samana päivänä. Mutta kivaa oli! Ja toivottavasti näkee taas pian kynsiin hurahtaneita :)

Aiheesta vielä vähän poiketen, oon harvinaisen tyytyväinen mun kynsien pituuteen tällä hetkellä! Ne alkaa olla optimi mitassa :p Ei liian pitkät että pystyy tehdä suhteellisen normaalisti kaikkea, mutta ennenkaikkea eivät liian lyhyet :) Ajattelin että tätä päivää ei koskaan tulisi, mutta niin vain se yllättäen tulikin. Nyt vain ongelma saada ne aina viilattua oikeaan mittaan, ettei sitten viilaa liikaa. Koska sitte ei olisi enää kellää kivaa! :D Oikeankin käden kynnet alkavat pikkuhiljaa näyttää kynsiltä, että ehkä nekin joskus saavuttavat tämän ah niin ihanan optimipituuden.

Mukana olleiden blogeja, toivottavasti löysin kaikki!

KynSini
My Creative Madness
Next to the bridge of dreams
Thulian in wonderland
In this part of town (tämän tytön ottamat kuvat tässä postauksessa! :))
Nails and lifestyle
Sonnela


ps. mun ensimmäinen kokonainen sarjani! ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti