perjantai 12. heinäkuuta 2013

Kynsilakan poistoaineita 2

Tuossa joku aika sitten vertailin kynsilakanpoistoaineita, tällä hetkellä olen tädin luona koiravahtina pari päivää, joten tottahan sitä ensimmäisenä pitää tutkia kynsiin liittyvien tuotteiden olemassaolo :D Itsepä käski olla kuin kotona! Löysimpäs Lumenen poistoaineen, ja se pääsi testiin.



Asetonitonta, hellävaraista ja nopeaa, tai näin väittää purkki itse.

No ensinnäkin, asetoninta se voi kyllä olla, mutta hellävaraisesta en nyt oikein tiedä. Ja tuo nopeus? Mistä ne sellasta keksi. Haju oli aivan karsea, kynsillä mulla oli vain väritön Essien Keltaisuudenpoistaja, mutta juuri ja juuri sai se edes pois kun viisi minuuttia yhtä kynttä hinkkasi, eli siinä meni se hellävaraisuus. Kaikenlisäksi se kuivui älyttömän nopeasti vanulappuun, melkein heti kun sitä edes sai purkista. Siitä pääsemmekin siihen, ettei purkista meinannut tulla mitää vaikka tavaraa sielä tuntui olevan yllin kyllin. Ja kaikenlisäksi se kamala pää mistä jo edellisestä poistoaine postauksessa valitin.

Hyviä puolia en tästä oikein keksi, paitsi että se on asetonitonta ja se kuitenkin poisti jossain vaiheessa jotakin. Lopputulokseni on siis se, että jätä suosista kauppaan. Ei tule kuin hermojen menetystä ja hampaiden kiristystä.

Lisäksi vielä kuva kaakaopirtelöstä jolla itseäni hemmottelin pari päivää sitten.. Sekä uudesta vesileimasta joka alkaa esiityä luultavasti ensi viikon lopulla kun aloitan taas kynsienlakkaamisen ja siirrän Essien keltaisuudenpoistajan syrjään jälleen. Olen siis ollut nyt tasan viikon lakkaamatta :) On muuten paljon hankalampaa mitä voisi ajatella :DD Aikaa tuntuu olevan aivan liikaa.


2 kommenttia:

  1. Huoh nuo hellävaraiset poistoaineet. Hyvä markkinointikikka, mutta kaukana todellisuudesta. Itse en ole lumenea kokeillut, mutta vastaavia kokemuksia muista tuotteista. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hellävaraisin varmaan puhdas asetoni, lähtee ainaki melkein kerrasta.. :D Tää oli kyllä oikein pohjanoteeraus. Värilakka ei varmaan olisi lähtenyt ikuisuuksiin :D

      Poista