lauantai 8. helmikuuta 2014

Vierasbloggaaja: Riikka N

*****************
Muutamasta blogista olen viimeaikoina bongannut vierasbloggaaja/vieraskynä postauksia, ja kun mulle tarjoutui tilaisuus, en siitä voinut kieltäytyä! Bloggaajille (toinen vastaava tulossa luultavasti vielä tässä kuussa ;)), joille pyysin päästä vierasbloggaajaksi ehdotin myös mahdollisuutta, että he tekisivät postauksen minun blogiini, molemmat suostuivat, ja tässä olisi sitten ensimmäinen!

Tänää teille itsestään ja kynsiharrastukseen kertoo Riikka, Kynnelle kykenevä blogista!
***************



Hei Nail Addict -blogin lukijat! Kun pyysin Masaa kirjoittamaan blogiini yhden postauksen(julkaistaan blogissani ma 10.2) Vierasbloggaajana, sain häneltä ehdotuksen, että kirjoittaisin itsekin hänen blogiinsa. Ensin vähän epäröin,mutta sitten ajattelin että mikäs siinä, kerran hänkin haluaa kirjoittaa minun blogiini niin miksen minäkin hänen!

Olen siis Riikka, lukiolainen Pihtiputaalta. Ai missä se semmonen on? No se sijaitsee pohjoisimmassa Keski-Suomessa. Aloitin syksyllä opinnot Pihtiputaan lukiossa. Musiikkimakuni on todella laaja! Kuuntelen usein radiosta suomipoppia ja YleX:ää. Joskus kuitenkin tulee himo kuunnella spotify:stä jotain kivaa ja sieltä soittolistoiltani löytyy kaikkea iskelmästä raskaampaan heviin. Pisimpään elämässänini on ollut PMMP . Harrastuksiini kuuluu lähinnä vain bloggaus ja kynnet. Televisiosta on pakko katsella arkipäivisin Emmerdale,Salatut Elämät ja Uusi Päivä. Luonteeltani olen todella ujo, kasvotusten. Toki kavereiden ja perheen kanssa ujous ei niinkään näy. Olen aina ollut vähän sellainen hiljainen hissukka joka myötäilee muita...:) Nykyään olen kuitenkin saanut rohkeutta olla oma itseni ja en niinkää tee asioita sen mukaan mitä kaverit tekee, Kyllä yläasteella ajatus siitä että menen kaverin kanssa eri liikuntailtapäivän lajeihin oli hirveää.



Kuvissa: vas. minä ja oik. ensimmäiset itselleni tehdyt geelikynnet,oivoi tuosta on onneksi kehitytty...

Kerrompa nyt vähän kynsiharrastuksestani... Ensimmäiset kynnet mistä innostuin tein kun olin yhdeksännen luokan (v.2012) TET:ssä (Työ elämään tutustuminen) parturi-kampaamossa,jossa työntekijä myös nyppi ja värjäs kulmia. Kerran viikossa siellä liikkeessä käy myös kosmetologi, joka tekee rakennekynsiä, ripsienpidennyksiä yms. Hän on äitini vanha koulukaveri ja ollaan oltu ennenkin tekemisissä. Sain tarkastella hänen työskentelyään rakennekynsien parissa ja sain ensimmäistä kertaa kokeilla geelilakkausta. Laitoin myös kauniit valkoiset kukkatarrat niihin, Muistan kuinka ylpeä olin niistä kynsistä! Siihen asti kynsienlakkaus oli minulle vain satunnaista, sillon tällön pitkin sormia yksivärisellä lakattuja kynsiä...:D Mutta itse kynsiharrastus ei alkanut tästä...

...Vaan toivottiin (hetken päähänpistosta) siskoni kanssa yhteiseksi joululahjaksi geelikynsien aloituspakkausta. Kävi niin että saatiin paketti ja kynsilakkoja (wihiii). Tein parit geelikynnet ja aloin lukemaan paria kynsiblogia. Syyskuussa 2013 pitämään kysiblogia,tällaista. Aluksi blogiani luki vain äiti ja pari kaveria. Myöhemmin uskaltauduin linkkaamaan blogini Facebookkiin Kynsikoristelut -ryhmään. Olin epäileväinen,koska en todellakaan ole mistään parhaimmasta päästä tässä hommassa! Kuitenkin nyt blogillanion n.20 lukijaa ja olen tosi iloinen siitä, ei paljoa mutta katsojaluvut ovat joka postauksessa itselleni aivan huikeat.:):)

Tähän loppuun vähän kuvia kynsistä joita olen lakannut ja olisin todella kiitollinen,jos kävisitte edes vilkaisemassa blogini puolella:) 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti