lauantai 28. kesäkuuta 2014

Short pink nails


Zoya - Areej
Zoya - Bobbi

Työt kutsuvat jälleen, ja pitkistä kynsistä piti luopua. Vaikka edelliset kynnet eivät mun mittapuulla edes niin pitkät olleet, mutta kuitenki. Muiden mielestä olivat liian pitkät :D Ja tällä kertaa viilasin kynnet oikeastioikeasti lyhyeksi, ei melkeinlyhyiksi kuten viimeksi. Huomasin toisin, että toisen käden kynnet jäivät vielä himpun verran pidemmiksi, pitänee korjata asia piakkoin. Onhan nää ihan... söpöt. Tottunu vaan niihin pidempiin niin meinaa olla vähän hankaluuksia kun pituutta ei yhtäkkiä olekkaan :D Vilauksen näistä lyhyemmistä kynsistä näittekin jo kalanruoto tutoriaalissa, mutta sen julkaisemisen jälkeen oli vielä muutamia pitkille kynsille tehtyjä lakkauksia jotka halusin pois alta.

Halusin kynsille jotain pirteän väristä, mutta nopeasti valmistuvaa. Muutaman tunnin viilausurakan jälkeen ei oikein tehnyt mieli ruveta säheltämään vielä kynsilakkojen kanssa toista paria tuntia. :D LuottoZoya pääsi siis kynsille, ja vieläkin se peitti kahdella sulavasti kynnelle levittyllä kerroksella. Kuivuminen oli nopeaa, ja kiilto niin silmiinpistävä kuin vain voi! Olen yrittänyt pitää tätä lakkaa piilossa itseltäni jonkin aikaa, ja onnistuinkin väliaikaisesti, koska muuten käyttäisin tätä varmaan jatkuvasti. Nyt näyttää taas pahasti siltä, ettei muille lakoille oikein jää tilaa kynsillä...

Kaverikseen lakka sai saman merkin Bobbin, joka on ihana pinkkipohjainen lakka runsaalla hopealla  ja pinkillä mikroglitterillä. Meikkisienen avulla töpöttelin lakkaa kärkiin, muka liukuvasti säihkettä tuomaan.

* Yes, my nails are short again. Work is calling, and I have to file my long nails! Well, these are... cute. Pretty hard to get used to these after longer nails. I wanted something cheering on my nails, so I ended up to polish nails with Zoya's polishes called Areej and Bobbi. Areej is lovely pink creme polish and Bobbi is pink based polish with a lot silver and pink microglitter (or do it includes only those glitter? not sure is it pink based or not :D)

 


6 kommenttia: